Ripsien kestotaivutus eli lashlift

Lashlift / ripsien kestotaivutus

Mikäli olet allergisoitunut ripsiliimalle tai et jaksa hoitaa ripsiä päivittäin, on sinullekin tarjolla palvelu, jolla saat ripsesi näyttäviksi. Kestotaivutus, hienolta nimeltään Lashlift, on suosioon noussut käsittely, jossa omista ripsistäsi otetaan kaikki ilo irti. Käsittelyn aikana ripsesi taivutetaan muotin ja taivutusaineiden avulla ylöspäin ja ne värjätään mahdollisimman hyvän näyttävyyden takaamiseksi. Myös tässä käsittelyssä omien ripsiesi paksuus ja pituus vaikuttavat oleellisesti lopputulokseen.

Kauanko taivutus kestää?

Taivutus ei oikene itsestään, vaan se alkaa luonnollisesti vähentyä sitä mukaan, kun ripsesi kasvusyklin mukaan vaihtuvat. Taivutettuja ripsiä siis irtoaa päivittäin ja tilalle kasvaa käsittelemätöntä suoraa ripseä. Myös taivutettu ripsi kasvaa ja alussa ripsen tyveen syntynyt kaari alkaa pikkuhiljaa siirtyä kauemmas tyvestä. Taivutus näkyy täten ripsissä jopa 6-10vk ja suositeltu väli uusintakäsittelylle onkin n.8vk.

Kotihoito ja taivutuksen jälkeen huomioitavaa

Varsinaisesti mitään jatkuvia kotihoito-ohjeita ei ole, sillä taivutukseen eivät vaikuta varoajan jälkeen uinnit, saunat tai meikkaus. Heti taivutuksen jälkeen sinun tulee olla kastelematta ripsiä vuorokauteen, meikkaamatta ja menemättä saunaan kahteen vuorokauteen. Mikäli käytät ripsiseerumia, pidä käytössä parin päivän tauko.

Takuu

Kuten ripsienpidennyksissä, myös taivutukselle annetaan yleensä takuu. Mikäli asiakas on ollut kastelematta, meikkaamatta, saunomatta jne. ensimmäisen 24-48h aikana ja ripset silti suoristuvat, on hyvä keskutella muista taivutukseen vaikuttavista tekijöistä, kuten raskaus, ripsen laatu jne.

Ikäraja

Huomioithan että ripsien (ja kulmien) värjäykset suoritetaan useimmiten K16 merkityillä aineilla, mikä tekee myös lashliftistä K16 käsittelyn.

Vastaa